Jos olisin syntynyt erilaisena

Hmm. Olisiko elämäni tasan samanlaista, jos pelkästään ulkonäkö olisi erilainen? Olisiko se vaikuttanut, ja jos, niin miten?
Harvemmin jään pohtimaan, koska minkä sitä ihminen ulkonäölleen voi. Kohteliainta mitä on sanottu, on lähinnä "sä olet semmonen persoonallisen näköinen". Pärstäni ei istu yleiseen kauneusihanteeseen.
Jos siis olisinkin syntynyt sellaisena ihan tavallisen näköisenä.
Olisinko yläasteella ollut se pilkan kohde, vai olisiko sen osan saanut joku muu? En siis hetkeäkään usko, että JOKU ei olisi joutunut kärsimään.
Olisinko nykyään sosiaalinen yliopisto-opiskelija? Tai kenties töissä tai perustamassa omaa yritystä.
Tai ehkä minulla olisi jo oma perhe, pari kakaraa ja aviomies.
Olisinko onnellisempi?
Vai olisiko elämäni mennyt tasan samalla tavalla?

Joskus hämmennyn kun netissä ihan tavallisen näköisetkin ihmiset ovat joittenkin mielestä rumia. Korkeat standardit vai eri maku? Tosin kai joku pitäisi missejäkin susirumina.

Kuulin jokin aika sitten, että ne menneisyyden ihmiset eivät ole vieläkään kasvaneet sille tasolle millä heidän pitäisi jo tässä iässä olla. Käyn tosi harvoin siellä missä aikoinaan asuin, mutta toivon joku kerta ne näkeväni. Tai kuulevani. En toimi enää paskasankona.
Ilmeisesti olen vielä monenkin vuoden jälkeen niin kiinnostava, että asioitani kytätään. Toivottavasti se on edes sen arvoista. Sen arvoista, että nimeäni kannattaa edelleen huudella kaupungissa. Jotain oli jäänyt mieleenkin, koska tämän päivän Suomessa on edelleen väärin olla homoseksuaali.

Samapa tuo kai on. Elämäänsä tai ulkonäköään ei voi muuttaa. Eikä se niin merkityksellistä olisikaan. Olen mitä olen.

Nettideitti

Gleessä Will teki nettideittiprofiilin Beistelle.
Jäin sitten miettimään nettideittijuttuja yleensäkin. Minullakin on joskus vuosia sitten ollut profiili jossain ihanassa suomi24-deitissä, mutta sieltä tuli sitten lähinnä kaikenlaista mitä EN halunnut. Viiskymppisiä äijiä muna pystyssä, vaikka etsittiin vain naisia. Jätin koko homman sitten siihen, ei hirveästi kiinnostanut.
Mutta huhutaan, että ihmiset ovat ihan oikeasti löytäneet kumppaneita deittisivustoilta. Täytyykö sitä varten olla vain tarpeeksi energiaa, että jaksaa skipata ne jokapäiväiset ehdotteluviestit ja etsiä seasta hyvät? :D
Oletan että kaikki naiset saavat niitä, mutta tuleeko miehille yhtälailla ehdotteluviestejä naisilta? Ja kuinka paljon sellaisia tulee sitten jollekin oikeasti hyvännäköisille naisille?

 Noh. On minulla profiili tälläkin hetkellä Qruiserissa, mutta pidän sitä siellä vain foorumeitten takia.

Itse koen myös omituisena viestitellä siinä tarkoituksessa, että tässä ehkä tulevan kumppanin kanssa viestitellään. Jotenkin tutustuminen netissä vain sen vuoksi ei tunnu kamalan luonnolliselta. En muutenkaan tykkää jutella niitä näitä vieraiden ihmisten kanssa netissä. Kasvokkain asia on täysin eri, eikä tutustumisessa ole silloin ongelmia.
Ja tästä mielipiteestä huolimatta olen tutustunut ihmisiin myös puhtaasti netin kautta. Aika moniinkin ihmisiin. Mutta niitten kanssa tutustuminen on tapahtunut esim. nettiroolipelaamisen kautta.

Oikeasti halusin kertoa vain sen, että kun mietin nettideittailua, tajusin etten edes juuri nyt osaisi tehdä omaa profiilia. Sen tekeminen jäisi yhteen ensimmäisistä kysymyksistä: "Etsii [ ] naisia, [ ] miehiä".
En minä enää tiedä mitä minä haluan. En tiedä käykö molemmat vai vai toinen, vai kenties ei kumpikaan?
Kai se jossain vaiheessa selviää vielä. :D

Forever Young

Kyllä taas huomasi, että ei sitä enää teinejä olla.
Vielä 6v. sitten pystyin kevyesti olemaan ilman ruokaa koko päivän. Tai pari. Eikä tuntunut missään. Nyt kun olen yksinkertaisesti unohtanut syödä kunnolla, on olo aivan hirveä. Eilenyöllä mietin jo, että mikäs nyt iski kun ei meinaa jalat kantaa ja koko keho tärisee, kun yrittää kävellä.
No ei voi olla mitään sen vaarallisempaa, nukkumaan vaan!
Aamulla vähän heikko happi, mutta mitäs tuosta. Koira pihalle ja samalla lenkillä kotiin.

Nyt sitten hoksasin, että voiskohan huono olo johtua siitä, että olen unohtanut syödä. Ei siis mitenkään ole mahdollista...

Toinen ärsyttävä asia vanhenemisessa on se, että ei voi enää nukkua missä tahansa. Erehdyt ihan himpun huonommalle sohvalle istahtamaan, niin jo sattuu polviin, sattuu selkään, sattuu kylkeen, lonkka puutuu, niska huutaa hoosiannaa. Puhumattakaan siitä jos nukahdat johonkin sohvalle tai huonoon sänkyyn. Ei herätessä hyvä heilu.
Autossa nukutun yön jälkeen joka paikasta kuuluu POKS ja ensimmäiset 15min heräämisestä näyttää vanhukselta kulkiessaan selkä kumarassa.

Siis pitäisikö tämän kehon kestää vielä kolme kertaa tämä sama määrä vuosia? Tuntuu... mahdottomalta. :D

Ehkä jossain vaiheessa opin. Etenkin sen säännöllisen ruokailun tärkeyden. Mutta minkä sille voi jos ei muista tai kun muistaa niin ei just silloin pysty? Keho yrittää korvaan kiljua, että SYÖ AKKA, mutta ei voi aina kuulla.

From X

Välillä vähän tekee mieli haistatella aivoille.
Harmi etteivät aivot ole minusta erillinen organismi. Eikö olisi hienoa, jos aivot olisivat jossain lasipurkissa, ja niille voisi jutella. Sitten ne antaisivat rationaalisia ja järkeviä vastauksia vaikka paperilapulla.
Sen paperilapun voisi sitten laittaa rintataskuun ja vilkaista sitä jos meinaa tulla tehtyä jotain hassua.

Mielestäni on hauskaa kuinka asiat, jotka voi tietää teoriassa, yllättävät oikeassa elämässä. Ja kuinka kujalla voi ihminen olla. Puhun itsestäni.

Jatkakaamme elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut? Tukehdutetaan tunnevauvat ennen kuin ne ehtivät avata silmänsä. Aina uudestaan ja uudestaan.
Onko siinä onnen avaimet?

No mutta tosiassa en kai edes halua mitään. Kai, koska olen kyllä ollut elämääni ihan tyytyväinen ilmankin. Kaikki ylimääräinen tuo vain ongelmia.
Mutta jos on mahdollista saada onnenhippusia ilman niitä ongelmia, niin kiitos kyllä. Miksi ei? Tarvitseeko itsensä kanssa sitten käydä keskusteluja siitä miksi ei kelpaa enemmän, vai josko vain jättäisi ne keskustelut johonkin toiseen aikaan ja paikkaan... Eihän se ole millään tavalla relevanttia.

Älä. Yritä. Korjata. Asioita. Jotka. Eivät. Ole. Rikki.

Voin siis olla onnellinen siitä mitä saan, aina silloin tällöin. ;)

Löysin toissapäivänä pitkästä aikaa itse tehdyn CD:n, jossa on musiikkia. Se on oikein nerokas, harmi että itse levy on täysin koskematon. Siinä voisi olla joku kiva etikettitsydeemi tai edes nimi.
Olen tehnyt levyyn kannet itse. Kaikki kirjaimet on leikattu lehdistä ja liimattu yksitellen paikoilleen. Levyn nimi on From X With Love
Kappaleet olen lajitellut pariin ryhmään. Jokainen ryhmä muodostaa runon.

"Fuck It I Love You
Better
Forgive Me Twice
Time After Time
Love You Anyway
Lost In My Mind Again"

"Monday Monday Monday
Goodbye To You"

"When It's Time
Open Your Eyes
Invisible
Scarred
Torn
Beautiful Soul"

"Running Up That Hill
Closer"

"Room To Breathe"

Olen leikannut tähän myös pistoolin kuvan ja laittanut sen ampumaan kukkasia.

Puppy blues

Kävin ulkomailla, hain koiranpennun, sijoitin sen. Siinä pari viime päivää.
Osalle koiranomistajista onkin tuttua, kun pentu ahdistaa, ja ilmiölle onkin ihan oma nimi: puppy blues. Tuntuu ettei siitä voi mitenkään saada hyvinkäyttäytyvää koirakansalaista, että se kauan hypetetty pentu onkin hieman pettymys. Se ei ole sisäsiisti eikä se vielä oikein osaa mitään. Se ei syö innokkaasti, se ei ole se supertäydellinen upeasti käyttäytyvä pentu miksi sen kuvitteli. Oliko valintani kuitenkin väärä? Olisiko pitänyt ottaa se toinen pentu? Tai koira ihan kokonaan eri pentueesta?
Pentu ei edes asu luonani ja koulutuksessa olen vain neuvomassa ja apuna, ja silti ahdistaa.
Pennun vika se ei missään nimessä ole, eikä sijoituskodin. Pentuhan on oikein hieno pikkuinen, eri asioiden opettaminen on aloitettu heti ensimmäisenä päivänä ja pentu myös oppii asiat nopeasti.

Mutta kun olen tällainen stressaaja.
Lisäksi kotona on sitten ongelmia, enkä voi tällä hetkellä asua siellä. Toivottavasti pääsen ensi viikolla takaisin kotiin, koska ystävänkään luona oleilu ei tunnu ihan oikealta, vaikka saankin täällä olla. Kotona on oma sänky, oma tietokone, omat elukat, oma keittiö, omat teet...

Olin tänään pienellä reissulla, ja tulomatkalla kuunneltiin Tatua. Enkä pääse edes omalle koneelleni, että voisin kuunnella sitä lisää. Se sopisi hyvin tähän epämääräisen ahdistuneeseen olotilaan.

Minulle kelpaisi myös lämmin takkatuli tai jonkun vieressä kyhjöttäminen. Täällä on tällä hetkellä vain neljä koiraa seurana.

Vettä nurkkaan

Ajattelin liikaa asioita jotka elämässäni ovat pielessä. Tai lähinnä niitä joille en voi mitään. Ne eivät ole kenenkään syytä, mutta valitettavasti niihin vaikuttaa niin suuresti myös muut ihmiset, että en tosiaan voi yksin niille mitään.
Kun elämä jatkuu ja jatkuu samanlaisena vuodesta toiseen, kaikki "oikea" jää tekemättä ja kokematta. Tuntuu kuin elämä valuisi vain hukkaan, ja voin vain katsoa vierestä.

Tyhmää ja virhe.
Itkin tälle sitten, vaikka tyhmäähän sekin oli.
Vuodatin kaiken ystävälle, mutta hän oli melkoisen väsynyt ja nukahti. Täytyy silti sanoa, että siinä mielessä olen onnekas, että on joku jolle voin puhua ikävistä asioista. Ei kaikilla ole.

Kaikki positiiviset asiat siis kehiin nyt! Negatiivisiin asioihin ei pidä jäädä vellomaan. Se jos mikä johtaa vain ongelmiin.

- Minulla on ystäviä jotka kuuntelevat jos jokin on huonosti ja myös kun kaikki on hyvin.
- Ystäväni asuvat lähellä.
- Minulla on ihania eläimiä, jotka tuovat joka päivä iloa elämääni
- Minulla on asunto, katto pään päällä.
- Olen kokenut lukemattoman määrän hienoja asioita.
- Olen sosiaalisempi, iloisempi ja rohkeampi kuin ennen
- Minulla on niin paljon erilaisia teelaatuja, että aina löytyy jotain mitä tekee mieli!
- Osaan paljon kaikenlaista

Jos joku ei ymmärrä tällaista psyykkausta, niin voin taustatietona kertoa, että syön lääkkeitä masennukseen. Minulla on ollut todella huonoja kausia, ja haluan mielelläni jatkossa pysyä niistä erossa. Tietenkin itkeä saa kaikenlaisille asioille, mutta tällaisten asioiden ajattelu ja niistä itkeminen ei saa jäädä päälle.
Pimeä vuodenaika on aina ollut itselleni vaikein, ja tekee vain hyvää jos muistutan välillä itselleni mikä kaikki on hyvin. Kai se tekee hyvää myös terveelle mielelle silloin tällöin. :)

Rosana ja muut

Tässä toinen asia mitä olen miettinyt.
Katsotaan osaanko liittää videon:


Noin.

Tämä laulu kertoo naisesta, joka haluaa jatkuvasti seksiä. Ei tietenkään ole yllättävää, että mies laulaa tämän, mutta sillä ei oikeastaan ole väliä.

Kyse on aivan aidosta ilmiöstä, jota kutsutaan hyperseksuaalisuudeksi. Tai mm. nymfomaniaksi.
Tai eihän sitä voi tietää onko laulussa kyse juuri siitä, vai ehkä vain korostuneesta libidosta, seksuaalisesta vietistä/halusta.
Laulaja, mies, toki kokee tilanteen itselleen väsyttävänä, mutta ei lie helppoa Rosanallakaan.

Kuulin tämän biisin jo aikaa sitten radiosta, jossa sitä on harvakseltaan sittemmin soitettu. Sanoitus herätti mielenkiintoni jo ensimmäisellä kerralla, koska yhdistin sen nimenomaan hyperseksuaalisuuteen ja jäin miettimään onko aiheesta muuten tehty lauluja.

Onko hyperseksuaalisuutta kuinka eri tasoisina? Ja missä menee raja?
Aikoinaan katsoin jonkun dokkarin aiheesta, mutta siinä kerrottiin lähinnä parin tästä kärsivän naisen elämästä.
Ovulaatiopanetus x 100 ? Voiko "normaali" ihminen edes ymmärtää tällaista? Voisiko aseksuaali seurustella hyperseksuaalisen henkilön kanssa? Suhteessa, jossa vieraissa ei saa käydä? Entä jos saa?
Dokkarissa naiset sanoivat masturboivansa useita kertoja päivässä, tältä osin normaali kumppani kun ei tietenkään jaksaisi jatkuvasti. Kuinka paljon hyperseksuaalisuus lopulta vaikuttaa ihmisen normaaliin elämään? Kyläilyihin? Tottuvatko he? Dokkarin naiset ainakin kokivat tilanteensa toisinaan väsyttäväksi. Millainen kumppani olisi ideaali hyperseksuaaliselle? Toinen hyperseksuaali? Vai olisiko parasta seurustella samaan aikaan useamman ihmisen kanssa?

Täysin toiselta laidalta sitten. Voiko aseksuaalia häiritä oma haluttomuus? Onko hyperseksuaalisia, joita EI häiritse oma hyperseksuaalisuus?

Hmm.