Tässä toinen asia mitä olen miettinyt.
Katsotaan osaanko liittää videon:
Noin.
Tämä laulu kertoo naisesta, joka haluaa jatkuvasti seksiä. Ei tietenkään ole yllättävää, että mies laulaa tämän, mutta sillä ei oikeastaan ole väliä.
Kyse on aivan aidosta ilmiöstä, jota kutsutaan hyperseksuaalisuudeksi. Tai mm. nymfomaniaksi.
Tai eihän sitä voi tietää onko laulussa kyse juuri siitä, vai ehkä vain korostuneesta libidosta, seksuaalisesta vietistä/halusta.
Laulaja, mies, toki kokee tilanteen itselleen väsyttävänä, mutta ei lie helppoa Rosanallakaan.
Kuulin tämän biisin jo aikaa sitten radiosta, jossa sitä on harvakseltaan sittemmin soitettu. Sanoitus herätti mielenkiintoni jo ensimmäisellä kerralla, koska yhdistin sen nimenomaan hyperseksuaalisuuteen ja jäin miettimään onko aiheesta muuten tehty lauluja.
Onko hyperseksuaalisuutta kuinka eri tasoisina? Ja missä menee raja?
Aikoinaan katsoin jonkun dokkarin aiheesta, mutta siinä kerrottiin lähinnä parin tästä kärsivän naisen elämästä.
Ovulaatiopanetus x 100 ? Voiko "normaali" ihminen edes ymmärtää tällaista? Voisiko aseksuaali seurustella hyperseksuaalisen henkilön kanssa? Suhteessa, jossa vieraissa ei saa käydä? Entä jos saa?
Dokkarissa naiset sanoivat masturboivansa useita kertoja päivässä, tältä osin normaali kumppani kun ei tietenkään jaksaisi jatkuvasti. Kuinka paljon hyperseksuaalisuus lopulta vaikuttaa ihmisen normaaliin elämään? Kyläilyihin? Tottuvatko he? Dokkarin naiset ainakin kokivat tilanteensa toisinaan väsyttäväksi. Millainen kumppani olisi ideaali hyperseksuaaliselle? Toinen hyperseksuaali? Vai olisiko parasta seurustella samaan aikaan useamman ihmisen kanssa?
Täysin toiselta laidalta sitten. Voiko aseksuaalia häiritä oma haluttomuus? Onko hyperseksuaalisia, joita EI häiritse oma hyperseksuaalisuus?
Hmm.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti