Kävin ulkomailla, hain koiranpennun, sijoitin sen. Siinä pari viime päivää.
Osalle koiranomistajista onkin tuttua, kun pentu ahdistaa, ja ilmiölle onkin ihan oma nimi: puppy blues. Tuntuu ettei siitä voi mitenkään saada hyvinkäyttäytyvää koirakansalaista, että se kauan hypetetty pentu onkin hieman pettymys. Se ei ole sisäsiisti eikä se vielä oikein osaa mitään. Se ei syö innokkaasti, se ei ole se supertäydellinen upeasti käyttäytyvä pentu miksi sen kuvitteli. Oliko valintani kuitenkin väärä? Olisiko pitänyt ottaa se toinen pentu? Tai koira ihan kokonaan eri pentueesta?
Pentu ei edes asu luonani ja koulutuksessa olen vain neuvomassa ja apuna, ja silti ahdistaa.
Pennun vika se ei missään nimessä ole, eikä sijoituskodin. Pentuhan on oikein hieno pikkuinen, eri asioiden opettaminen on aloitettu heti ensimmäisenä päivänä ja pentu myös oppii asiat nopeasti.
Mutta kun olen tällainen stressaaja.
Lisäksi kotona on sitten ongelmia, enkä voi tällä hetkellä asua siellä. Toivottavasti pääsen ensi viikolla takaisin kotiin, koska ystävänkään luona oleilu ei tunnu ihan oikealta, vaikka saankin täällä olla. Kotona on oma sänky, oma tietokone, omat elukat, oma keittiö, omat teet...
Olin tänään pienellä reissulla, ja tulomatkalla kuunneltiin Tatua. Enkä pääse edes omalle koneelleni, että voisin kuunnella sitä lisää. Se sopisi hyvin tähän epämääräisen ahdistuneeseen olotilaan.
Minulle kelpaisi myös lämmin takkatuli tai jonkun vieressä kyhjöttäminen. Täällä on tällä hetkellä vain neljä koiraa seurana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti